Tapahtunutta 2009

Kaikkien vuoden 2009 aikana 150 kuntopistettä suorittaneiden ja kuntokorttinsa palauttaneiden kesken arvottiin hienot palkinnot. Kuntokorttisuorituksia oli yhteensä viisi. Suurin pistemäärä oli 836. Kaikki osallistujat palkittiin.

Säännölliset viikoittaiset ohjatut harjoitukset edellisvuosien tapaan eivät kertomusvuonna toteutuneet vetäjäpulan vuoksi. Tarkoitus oli, että kuukauden ensimmäisenä torstaina olisi ollut kuntosaliharjoitus, toisena torstaina jumppa, kolmantena spinning ja neljäntenä hölkkä. Vain muutama klubilainen harrasti vuoden aikana kuntoilua näillä välineillä. Aivan vuoden lopulla kuntosaliin hankittiin painonnostopenkki.

 

Kati Altti veti klubilasisille maaliskuun lopulta lavatanssikurssia koko kevään ajan. Osallistujia oli aina vähintään kolme pariskuntaa.

 

Maaliskuulla alkoivat myös klubin hevosurheilujaoksen toimesta ohjatut ratsastukset kun se järjesti issikkavaelluksen, johon osallistui viisi ratsukkoa islanninhevosilla. Toukoluulla oli vuorossa ratsastuksen alkeiskurssi neljänä erillisenä tapahtumana. Syksyn tapahtumista voidaan mainita vuoden 2009 ponikuninkuusravit elokuulla Seinäjoella ja kuntopäivä syyskuulla Ypäjällä. 

Framilla 2009-näyttely kokosi toukokuulla jälleen Framissa työskentelevien henkilöiden taidetta ja käsitöitä näytille päärakennuksen show roomiin.

Toiseen Frami-kruisailuun 27.5. osallistui kahdeksan innokasta motoristia. Oikutelleesta säästä huolimatta osallistujat olivat tyytyväisiä ajeluun.

Laidunkauden avajaiset pidettiin 3.6 Framin ravintolassa.

Järjestyksessään viides FRAMI-melonta urakoitiin 26.8 erinomaisessa säässä. Melontaan osallistui tänä vuonna seitsemän venekuntaa eli yhteensä 13 melojaa. Reitti oli vanha tuttu: Framin rannasta ensin alavirtaan Heikkilänkylään, perillä kahvit ja makkarat ja tankkauksen jälkeen paluu vastavirtaan lähtöpaikalle. Isäntänä toimi Seinäjoen seudun elinkeinokeskus SEEK.Kolmatta kertaa järjestetyn Frami-golfin pistebogeykisan mestariksi löi Heikki Välimäki Vaasa Engineering Oy:stä. Leikkimielisen kisan kakkonen oli viime vuotiseen tapaan Matti Visti Wiprosta ja kolmonen Tuomas Ojajärvi. 18.9. pidettyyn golf-kisaan osallistui tänä vuonna 30 pelaajaa. Zumbaa tanssittiin syksyllä pariin otteeseen 24 tanssijan voimin mutta ohjaajan siirryttyä vetämään tanssia lukiolle, toiminta hiipui.Seinäjoen kaupunginteatterissa järjestettyihin näytelmiin osallistui lisäksi useita klubilaisia. 

Säännölliset ohjatut taukojumpat alkoivat erityisesti D-osan yrityksissä marraskuun alkupuolelta.

Joulun hetki –tapahtuma 16.12. päätti toimintavuoden myös klubin osalta.



Print